Luistelukoulu

luistelukoulu

LUISTELUKOULU JATKUU 2.10.2021!

Luistelukoulumme järjestetään viikonloppusin Imatran jäähallilla. Syyskaudella lokakuusta joulukuulle tapahtuma on kerran viikossa. Tarkasta tarkempi ajankohta sivun alalaidassa olevasta kalenterista.

Luistelukoulussa opetellaan luistelemaan apuvälineiden ja leikkien avustuksella. Vanhemman on suositeltavaa olla mukana jäällä, koska monet leikit ja harjoitteet perustuvat yhteistoimintaan oman vanhemman kanssa. Lapsi myös oppii alkeet parhaiten, kun oma vanhempi on mukana avustamassa jäällä.

Varusteet: Luistimet ja kypärä ovat pakollisia varusteita (Myös vanhemmilla on hyvä olla kypärä). Mailoja emme vuorolla käytä. Polvisuojat on suositeltavat, koska lapsi on paljon polvillaan ja se voi tuntua alussa hieman ikävältä.

Jäävuoron pituus on 45 minuuttia. 

Luistelukoulu tulee pyörimään kerta viikkoon periaatteella syyskauden. Kevätkaudella tapahtumat ovat jääliikuntamaita ja niitä järjestetään satunnaisesti.

Luistelukoulu ja jääliikuntamaa ovat maksuttomia.

Ilmoittautumaan pääset TÄSTÄ. HUOM! Muista täyttää lapsen tiedot tarkasti myös hetu, koska seura hankkii lapselle jääkiekkoliiton lisenssin/vakuutukset.

Alla olevaan kalenteriin päivittyy harjoitusajankohdat.

Image
Image

Tiedotteet

Ei tiedotteita.

Pelaaja
Jäsenen kuva
Venni miio oskari Lainpelto
Jäsenen kuva
Niklas Kurvinen
Jäsenen kuva
Jimi Kosunen
Apuvalmentaja
Jäsenen kuva
#9
Mico-oskari Lainpelto
Jäsenen kuva
Pihla Simpanen
Jäsenen kuva
Mikko Lainpelto
enriikke@hotmail.com
Kiekkokoulun rehtori
Jäsenen kuva
Timo Kurvinen
0407039756
timokurvinen@gmail.com

Tapahtumat